perjantai 6. kesäkuuta 2014

K E S Ä

Olenko ainoa, kestä ei tunnu vielä siltä, että olisi kesäloma? Tuskin. Joka aamu kun herään, herään sitten mihin aikaan vain, tuntuu siltä, että olisi lauantai. Silti ei ole mahdollista, että herään joka päivä lauantaihin. Ei vain tunnu kesälomalta nyt, sillä tuntuu, että viime kesästä ei tosiaankaan ole pitkää aikaa. No, miten vaan, eka kesälomaviikko alkaa kohta olla jo takana päin ja juhannusta kohti mennään. Koulujen päättäjäiset oli ja tää tyttö lähtee ysille ysin keskiarvolla ja stipendin kanssa, eli hyvinhän se kouluvuosi meni!

Ensimmäinen kesälomaviikko on alkanut aikalailla shoppailulla ja rippimekon etsimisellä! Käytiin kiertelemässä ensin Helsingin parissa kauppakeskuksessa, ja sitten seuraavana päivänä mentiin Tampereelle. Tampereen Koskikeskuksesta löytyikin mulle rippimekko, ja omasta mielestäni aivan ihana sellainen! Suosittelen lämpimästi käymään kyseisessä kauppakeskuksessa, jos rippimekkoa ei ole vielä löytynyt! Sielläkin oli niin paljon ihania mekkoja. Ollaan myös vietetty huippukivaa aikaa omalla kaveriporukalla ja toivon että vietettäisiin vielä paljon päiviä samalla porukalla! :)

 
 
 
Omalle kesälle ehkä suurimpana asiana tiedossa on se rippileiri ja ripille pääsy, ja sitten tietysti paljon kavereiden kanssa vietettyä aikaa ja yhtenä omana suosikkina, luontokuvausta! Tänään illalla kävinkin tuolla suolla ottamassa pari kuvaa, itse ainakin tykkään, kun suo oli sumuinen ja vähän aavemainen tunnelma siinä, tosin harmillisena haittana, hirvittävästi hyttysiä! No mutta kuitenkin, nauttikaa kesästä ja Suomen hienosta luonnosta ja viettäkää ihana kesä kaikki! Taisin sanoa näin jossakin edellisessä postauksessa, mutta itse en ole ainakaan vielä kyllästynyt hyvän kesän toivotteluun!
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti